
Taideopetus
Annantalon taidekursseilla helsinkiläiset lapset ja nuoret voivat syventyä animaation, arkkitehtuurin, keramiikan, musiikin, nukketeatterin, sanataiteen, tanssin, teatterin, tekstiilitaiteen ja kuvataiteen eri alojen tavoitteelliseen opiskeluun. Taidetunneilla opiskellaan taiteen ilmaisukieltä ja tekniikoita ja ollaan vahvasti kiinni ympäröivässä kulttuurissa, niin taiteen traditioissa kuin nykypäivässäkin. Annantalon taideopettajat ovat taiteilijoita ja/tai taidepedagogeja. He vastaavat omasta opetusohjelmastaan ja sen sisällöstä, joka voi noudattaa myös opetuskaudelle valittua yhteistä teemaa. Opetuksessa heijastuu taiteilijaopettajan omakohtainen ja ammatillinen suhde taiteeseen.
Annantalon näyttelyt tukevat taideopetusta. Taidetunneilla käsitellään usein näyttelyiden avaamia teemoja ja kysymyksiä. Näyttelyiden teemat voivat toimia myös pohjana pitkäaikaiselle työskentelylle taideryhmissä.
Lukuvuoden aikana kuvataideryhmissä valmistuneita töitä esitellään erilaisissa oppilastöiden näyttelyissä. Kerran kaudessa joku Annantalon oppilaista saa Annantalon Nuoret -sarjassa mahdollisuuden esitellä taiteellista tuotantoaan ja samalla tutustua ammattimaiseen näyttelyntekemisen koko prosessiin talon ammattilaisten avustuksella. Pääasiassa on kuitenkin nuorten oma tekeminen. Esittävien taiteiden tanssi- ja teatteriesityksiä nähdään kevätkaudella esitysten valmistuttua. Taideryhmät ovat usein mukana myös talon erityisprojekteissa. Väliaikaisissa tiloissa Topeliuksenkadulla näyttelyitä ei järjestetä.
Ilmoittautuminen syksyn taideryhmiin on elokuussa. Katso tarkemmat tiedot ilmoittautumisesta kohdasta Ilmoittautuminen.
Kevätlukukausi 2012 alkaa viikolla 3 maanantaina 16.1. ja päättyy 12.5.2012.