Kesäpiha ja A•lava

Annantalon kesäpiha ja yhteinen puutarha

Annantalon pihalla on koko Helsingin yhteinen puutarha. Puutarhassa on viljelylaatikoita, vihannesmaa ja etupihalla mehiläispesä. Puutarhaan voivat kaikki tulla viihtymään.

Kesäkuussa ja heinäkuussa on viljelytalkoita. Talkoissa tehdään yhdessä töitä ilman palkkaa. Talkoisiin osallistuu yleensä helsinkiläisiä koulu- ja päiväkotiryhmiä. Lisäksi pihalla on kesäisin usein pientä ohjelmaa lapsille ja nuorille. Ohjelma on avointa kaikille helsinkiläisille.

A•lava

A•lava  sijaitsee Annantalon takapihalla. Annantalo on Helsingin keskustassa lähellä kauppakeskus Kamppia. A•lavalle voit tulla Annankadulta tai Kansakoulukadulta.

Yleensä kesällä A•lavalla on ilmaisia tapahtumia. Perheille, lapsille ja nuorille on tanssia, musiikkia, taidetyöpajoja ja muita tapahtumia. Lisäksi on muskareita ja taskareita. Muskarissa eli musiikkileikkikoulussa lapset laulavat ja soittavat. Taskarissa lapset tanssivat ja leikkivät. Mukaan voi tulla myös aikuinen.

A•lavan ovat tehneet Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitoksen opiskelijat vuonna 2016–2017. Ryhmässä oli opiskelijoita useista eri maista. Opiskelijat suunnittelivat ja rakensivat lavan puusta. Lava on hieno, ja siinä on neliön ja kolmion muotoja. Lava aukeaa kolmeen suuntaan. Katsojille on penkkejä, joita voi siirtää. 

Lisää tietoa arkkitehtuurista ja rakentamisesta: www.a-lava.com/A-lava