Art Clinic
|
|
|
|
Neuvola ohjaa, opastaa ja innostaa kotona olevia vanhempia ja heidän 3 – 6-vuotiaita lapsiaan tekemään ja kokemaan taidetta yhdessä.
DRAAMAA JA LIIKETTÄ
Tule mukaan tekemään pieniä, draamallisia harjoituksia yhdessä toisten kanssa. Me kaikki tiedämme, miltä voikukka näyttää. Mutta miltä voikukasta tuntuu kasvaminen siemenestä suureksi? Kokeillaan!
Vetäjät: Anne Rossi-Horto, taidekasvattaja
Marjut Virsu, LTO, draamapedagogi
Taideneuvolan toiminta tukee perheiden yhteistä kuvataideharrastusta ja antaa tietoa sekä ideoita, miten järjestää kotien arkeen tilaa ja aikaa taiteen kohtaamiselle.
Taideneuvolan opettajan toimii taidekasvattaja Anne Rossi-Horto. Kevään viiden kokoontumiskerran aikana neuvolassa vierailee myös asiantuntijoita varhaiskasvatuksen ja taiteen alueelta.
|
|
|
|
Palaa
|
|
|
|
|